torstai 8. huhtikuuta 2010

Kevät koittaa koirillekin

Kevätaurinko on varsinkin Dekulle suuri ilonaihe. Brassiherra rakastaa aurinkoa ja kevään ensimmäisten säteiden aiheuttama riemu on ilmiselvä. Mieluiten Deku menee mustalle matolle makaamaan auringonläikkään ja siirtyy siinä auringon liikkuessa päivän mittaan.

Jos on monta pilvistä päivää aurinkoisen jälkeen, Deku aivan kuin pyytää, että eikö sen auringon voisi laittaa taas päälle, kun hän siitä niin kovasti tykkää. Mutta minkäs teet, jos ei näy kuin sumua ja pilviä auringon edessä.

Onneksi nojatuolissa retkottaminen vähän korvaa auringonpaisteen puuttumista. Tuolia on mukava kuoputtaa ja siinä voi myös piehtaroida.

Herra Hippunen kellisteli kameran edessä oikein mielellään ja ihan hyviä räpsyjä sainkin otettua. Kovin usein Deku ei malta poseerata näin hienosti, useimmiten herra alkaa hyppiä kameraa kohti, kun otan sen esille.

Viktor puolestaan oli kiinnostuneempi röhkivän pehmopossun raatelemisesta kuin kameralle esiintymisessä, joten tyytyminen on tällä kertaa yhteen otokseen herra Härvelistä.

1 kommentti:

milliini kirjoitti...

Lahjoin sua blogissani palkinnolla. Ota jos tahdot.
Kesärapsutuksia koko koiraporukalle!